Yksi metsätalouden suurimmista haasteista tällä hetkellä liittyy vesiensuojeluun. Vuosikymmenten ajan ojituksilla tuotettiin uutta metsänkasvatuksen alaa. Erittäin merkittävä osa Suomenkin kokonaispuuvarannon kasvusta viimeisen 80 vuoden aikana on muodostunut suomaalle ojituksen jälkeen. Näitä metsiä pitäisi tulevina vuosina päästä käsittelemään yhä enemmän samalla kun ilmasto lämpenee ja tietoisuus lisääntyy muun muassa ojitusten vaikutuksista ja turvemaiden hiilinieluista.
Iso osa ojituksista on ollut turhia ja näitä kohteita ennallistetaan kasvavia määriä vuosittain. Suurimmat haasteet ovat selviä: Miten kasvavien turvemaiden vesitalous pidetään tasolla, jossa puuston kasvu ei kärsi? Miten valuma-alueiden vesiensuojelutoimet mitoitetaan niin, että kuormitus alapuolisiin vesiin ja lopulta Itämereen saataisiin minimoitua ja loppumaan?
Tähän jatkuva kasvatus tarjoaa erittäin hyvän ratkaisun ja osakeinon. Kun puuston määrä on riittävä, voidaan vähentää tarvetta kunnostusojitukselle ja metsätaloutta voidaan harjoittaa kannattavasti.
Jatkuva kasvatus vähentää eroosiota
Vesiensuojelullinen asia on myös maa-aineksen huuhtoutuminen kivennäismailta avohakkuiden jälkeen. Jatkuvassa kasvatuksessa maanpintaa ei rikota, jolloin eroosio on vähäistä. Tästä on etua ja tätäkin asiaa tulisi hakkuupäätöksissä pohtia, sillä rankkasateiden on ennustettu lisääntyvän ilmastonmuutoksen myötä.
Siksi käytämme jatkuvaa kasvatusta.
Katso myös nämä:
Miksi käytämme jatkuvaa kasvatusta, osa 1: metsä uudistuu luonnostaan
Miksi käytämme jatkuvaa kasvatusta, osa 2: metsien kasvutulokset ovat hyviä
