Venäjän puuntuonnin lakattua kaadamme omia metsiämme kiivaammin kuin koskaan. Hakkaamme siis yhä enemmän puuta, jolla tienaamme per kuutio yhä vähemmän, kirjoittaa Innoforin hallituksen puheenjohtaja Marcus Walsh.
Metsäteollisuus oli toisen maailmansodan jälkeiselle Suomelle elintärkeä. Jopa 90 prosenttia vientituloistamme tuli silloin metsäsektorilta. Rahoilla rakennettiin kouluja, kirjastolaitosta, yleistä sosiaaliturvaa.
Alan vientiä hallitsivat alusta lähtien paperi- ja selluteollisuus, kun erityisesti painopapereiden kysyntä kasvoi. Paperien keski-ikä on kuitenkin lyhyt ja hinta vaatimaton verrattuna korkeamman jalostusasteen tuotteisiin, kuten talopaketteihin, kalusteisiin sekä puusta saataviin erityiskemikaaleihin ja lääkkeisiin.
Voisi siis olettaa, että metsäala olisi alusta lähtien ottanut tavoitteekseen jalostusasteensa asteittaisen nostamisen. Tämä olisi erityisen tärkeää 2020-luvun täysin erilaisessa maailmassa, jossa metsien käyttöön tarvitaan uudenlainen tasapaino.
Rajoittavina tekijöinä ovat paitsi metsänkasvun luonnolliset rajat myös hakkuiden ilmasto- ja vesistövaikutusten hillintä, luonnon monimuotoisuuden suojelu sekä metsien muiden käyttömuotojen yhä suurempi rahallinen arvo.
Korkean jalostusasteen tuotteita on vähän
Valitettavasti edellytykset metsien käytön tasapainottamiselle ovat huonot, sillä viennin arvo per kuutiometri hakattua puuta osoittavat puumme jalostusasteen olevan 2020-luvulla huonompi kuin yli 50 vuoteen: menestyviä korkean jalostusasteen tuotteita on vähän ja sähköinen tiedonsiirto on tyrehdyttänyt paperin kysynnän.
Tilalle on tullut nettimyynnin halpa pakkauskartonki sekä “biopolttoaineet”. Hienolta kuulostava termi tarkoittaa pääosin puun polttoa tai sen muuttamista nestemäiseksi polttoaineeksi ja pelleteiksi ja sitten polttoa. Tällä on selluakin huonompi jalostusaste, minkä lisäksi se ei hyödytä ilmastoa lainkaan. Joka ei tätä ymmärrä, sekoittaa kasvavan puuston hiilinielun ja vanhemman metsän hiilen varaston. Varasto vapautuu hakkuissa, joten ilmastonettohyöty lyhytikäisissä tuotteissa on nolla.
Hitaasti kasvavan puun maassa ei ole järkeä kilpailla vain tropiikin sellukertymän kanssa.
Yksin tällä vuosituhannella Suomen metsäsektorin viennin reaaliarvo mitattuna euroissa per hakattu puukuutio on pudonnut kolmanneksella. Lisäksi Venäjän puuntuonnin lakattua kaadamme omia metsiämme kiivaammin kuin koskaan. Hakkaamme siis yhä enemmän puuta, jolla tienaamme per kuutio yhä vähemmän.
Samalla pilaamme ympäristöämme. Metsäojitukset ovat maatalouttakin merkittävämpi vesistöjen pilaaja, eikä nykytekniikalla hoidetuista talousmetsistä meinaa löytyä enää edes metsätiaisia saati harvalukuisempaa lajistoa.
Työllisyys vähentynyt selvästi
Paperiteollisuus vastustaa hakkuurajoituksia alan työllisyyden ja verokertymän nojalla. Väitteille on vaikea löytää katetta Luonnonvarakeskuksen tilastoista. Kun puun jalostusaste oli viimeksi nykytasolla, koko metsäsektori työllisti Suomessa 4,7 henkilöä per tuhat kaadettua puukuutiota. Vuonna 2000 vastaava luku oli 1,7, toissa vuonna enää 0,8.
Venäjän puuntuonnin lakattua kaadamme omia metsiämme kiivaammin kuin koskaan. Hakkaamme siis yhä enemmän puuta, jolla tienaamme per kuutio yhä vähemmän.
Muut metsän käyttömuodot ovat työllisyydelle parempia kuin pitkälle automatisoitu sellu- ja paperisektori. Mekaanisen metsäteollisuuden korkeamman jalostusasteen työllistävyys on moninkertainen. Suomessa sen heikohkoa menestystä selitetään usein maamme korkealla kustannustasolla ja syrjäisellä sijainnilla.
Kuitenkin Luken edeltäjä Metsäntutkimuslaitos totesi tutkimuksessaan esimerkiksi Itävallassa metsäsektorin työllistävyyden per hakattu kuutiometri olevan Suomeen verrattuna yli kaksinkertainen. Valmiiden tuotteiden kuten talopakettien hinnasta kuljetuskustannukset ovat pari prosenttia.
Lapissa matkailutulot ylittävät metsien tuoton
Lapissa matkailutulo puolestaan ylittää metsätaloustulon kymmenkertaisesti kerrannaisvaikutuksetkin huomioiden ja on Lapin kauppakamarin mukaan jo suurempi kuin koko Lapin metsäsektori teollisuuslaitokset mukaan lukien. Järvi-Suomi voisi olla seuraava matkailumme menestystarina, jos siellä ymmärretään jatkossa tarkastella metsien arvoa nykyistä laveammin.
Hakkuiden määrää ei tohdita rajoittaa eikä edes vahingollisista avohakkuumenetelmistä luopua, vaikka ihmisten ja ympäristön kannalta parempia tekniikoita on tarjolla.
Selluviennin verokertymän nettoarvoa puolestaan laskevat yhä laajenevien hakkuiden sameuttamat vesistöt, ilmastopäästöt sekä muun metsänkäytön menetetyt tulonhankintamahdollisuudet. Yksin Pariisin ilmastosopimuksen saavuttamattomien päästövähennysten kulut ylittävät pian metsäteollisuuden tuomat verotulot, mikäli vähennystavoitteet kuitataan päästökauppamarkkinoilta ostamalla.
Siten Suomi tarvitsee pontevia kansallisen tason toimia metsätulonsa monipuolistamiseksi. Hitaasti kasvavan puun maassa ei ole järkeä kilpailla vain tropiikin sellukertymän kanssa.
Valitettavasti maa- ja metsätalousministeriö tukahduttaa tärkeitä metsienkäytön uudistamiseen tähtääviä aloitteita, vaikka valtion omat tutkimuslaitokset ovat niitä vuosia tarjonneet yksityiskohtia myöten. Hakkuiden määrää ei myöskään tohdita rajoittaa eikä edes vahingollisista avohakkuumenetelmistä luopua, vaikka ihmisten ja ympäristön kannalta parempia tekniikoita on tarjolla.
Näköalaton metsänkäyttöpolitiikka murentaa Suomen uskottavuutta kestävän kehityksen edistäjänä sekä tukahduttaa innovaatioita, maakuntien kehitystä ja uusien työpaikkojen syntymistä.
Marcus Walsh
Kirjoittaja on Innofor Finland Oy:n hallituksen puheenjohtaja, diplomi-insinööri ja metsäsektorilla toimiva yrittäjä viidennessä sukupolvessa. Walshin tahdissa -blogissa hän tarkastelee metsiin liittyviä aiheita raikkaalla otteella.
Kirjoitus on julkaistu alun perin Kauppalehden Puheenvuoro-palstan asiantuntija-artikkelina 23.2.2026.
